MERELLÄ TULEE AINA NÄLKÄ, MUTTA MEIDÄN RISTEILYILLÄ SE EI OLE KOVIN PITKÄAIKAINEN VAIVA.

 

1840-luvulla kun MaryAnn seilasi maailman meriä, olivat ruokavarannot laivoilla vähissä. Kyllä merimiehetkin olivat silti herkkusuita ja teille vieraillemme haluamme tarjota näitä merten herkkuruokia.

 

Voitte yhden tai useamman vaihtoehdon yhdessä, esimerkiksi piiraita ja keittoa tai buffetpöydän ja lämpimän ruuan. Me laivan kapyysissa suunnittelemme teille myös aivan omat tarjoilut toiveen mukaan.

 

Pikkumatruusin

piiraat:

 

Lohipiiras

Kaalipiiras 

tai

Lihapiiras

Lisänä raikasta salaattia,

ja pikkelöityjä kasviksia

 

 

12€

Laivakokin 

kalakeitto:

 

Höyryävän herkullinen kalakeitto

päivän kalansaaliista

ja kauden kasviksista

 

Saaristolaisleipää

Voi ja yrttilevite
 

10€

 

 

 

Meripojan iltapala

 

Kauden vihersalaatti
Pasta-tapassalaatti
Punajuuri-juustosalaatti
Yrttiporkkanat
Sipulisilakkaa
Savukalaa ja sitruunacreme
Ylikypsä kalkkunafilee, coleslaw
Ruohosipuliperunaa

Musta leipä,

voi, maustelevite

18€

Puosun potpuri

Yrttinen vihersalaatti
Paahdettuja kasviksia ja pähkinöitä
Mausteinen perunasalaatti
Punasipulisilli
Suolalohi, sinappikastike
Savumuikkua ja ruissipsiä, tuorejuustolevite
Munakasrulla, ruohosipulia
Saaristolaispatee, pihlajanmarjahillo

Kauden perunat

Leipävalikoima

 

25€

 

     

Kapteenin pöytä

Vihersalaatti, versoja ja marjoja
Tillikurkut
kauden kasvispatee
Sherrymarinoidut herkkusienet

Mausteinen couscoussalaatti
Laivajuusto ja karpalohyytelö
Savulohi, kermaviilikastike
Konjakkisilli
Sillikaviaari
Paahtopaisti ja sienisalaatti
Pikkumakkaroita

Perunaa
Leipävalikoima, voi

33€

 

Kompassi

Basaarin vihersalaatti

Currykukkakaali

Ohrasalaatti paahdetuista kasviksista

Sherrymarinoidut herkkusienet

Kesäkurpitsa-fenkolisalaatti 

Mausteöljy

Sitruunagraavattu lohi

Piparjuurikerma

Chilikatkaravut

Kananpojanleike, paahdettua tomaattia

Mausteiset lihapullat, minttujogurttikastike

Rosvopaisti, punasipulihilloke

Kurkumariisi

Leipävalikoima

 

38€

     

Saalingin suupalat:

° Savukalamoussea saaristolaisleivällä

° Laivajuustoa ja tyrnihilloa

° Lammasfilenyytti ja omenakompottia

° Silakkarullaa ja uutta perunaa

° Tonnato rieskanäkkärillä

° Mini kasvis quiche

3kpl 5€

Salaattilauta:

Puutarhurin parhaat
- paahdettuja kasviksia ja pähkinöitä

Itämainen nuudelisalaatti
- broileria ja itämaisia kasviksia

Fetasalaatti

Yrttinen vihersalaatti

Basaarin mausteinen perunasalaatti

Kastikevalikoima
Kuohkeaa maalaisleipää ja yrttilevite

15€

     

Lämpimiä ruokia:

Laivan liedellä pehmeäksi haudutettua pataa:

Laivurin peurapata

TAI

Kukkoa viinissä 

TAI

Päivän kalansaalis

 

21€

Lisukkeet:

 

Kaikkien lämpimien ruokien kanssa voi valita (yhden):

 

Juuresloota

Perunaloota

Kasvisriisi

 

Ja lämpimät tarjoillaan aina 

yrttisen vihersalaatin ja leipävalikoiman kanssa.

     

Makeat palat:

Rabarberi- 
tahi omenapaistosta
ja lumihuttua

TAI
Riisiputinkia ja vaarainhilloa

TAI
Sortimentti laivan paakelseja

5€

(sis. kahvin ja teen)

Jälkiruokajuomat:

Kahvi ja tee, 
laivan keksi

3€

 

     
     

Kaikki hinnat alv.0%. Hinnat koskevat väh. 20 henkilön ryhmiä.